top of page
DSC_1936_hires_syvatty.jpg

Innostutaan ja opitaan yhdessä!

Haluatko opiskella Suvin johdolla kannustavassa, keskustelevassa ja innostuvassa ilmapiirissä? Suvi opettaa yksityisoppilaita Helsingissä ja lyhytkursseilla ympäri Suomen. Tutustu tarjontaan! 

FI  /  EN

Opetusmetodista

OPPILASLÄHTÖISYYS

Suvin opetustyön kulmakivi on oppilaslähtöisyys, joka näkyy hänen työssään  mm. siinä, että jokainen opiskelija edistyy omassa tahdissaan ja soittaa oman näköistä ohjelmistoaan. Suvi kannustaa kaikkia opiskelijoitaan oman sävelkielen kehittämiseen ja improvisointiin.

KUULONVARAINEN OPPIMINEN

Suvin opettajuuden ytimessä on myös kuulonvaraisen oppimisen ilosanoman levittäminen. Kuulonvarainen oppiminen oppimismetodina vahvistaa kuuntelutaitoja, musiikin hahmotustaitoja sekä oman instrumentin hallintaa. 

RENTOUS OSANA SOITTOA

Soittamisen tulee olla kehollisesti yhtä miellyttävää ja kokonaisvaltaista kuin laulamisen. Soittoasento rakentuu parhaiten kun keholle annetaan mahdollisuus toimia tasapainoisesti ja ohjataan tukilihaksistoa ottamaan vastuuta kokonaisuudesta.   Suvi ohjaa tunneillaan harjoitteita niin kehon kokonaishallintaan kuin viulun soittotekniikkaan.

Annuli, aikuisopiskelija, Helsinki

“Suvi on omistautuva ja kokonaisvaltainen opettaja, jolla on myös pilke silmäkulmassa. Hän löytää jokaiselle tämän erityispiirteet huomioon ottavan pedagogisen lähestymistavan."

Oppilaitokset ja yhdistykset

LYHYT-KURSSIT

Jousisoittimilla säestys osana opetustyötä ja omaa ilmaisua

Haluaisitko saada uusia työkaluja opetustyöhön tai omaan ilmaisuun? Jousisoittimilla säestyksen lyhytkurssit sopivat monen ikäisille harrastajista ammattilaisiin. Kursseilla opitaan jousisoittimilla säestämisen peruspilarit ja improvisaatiotaitoja.​ Sisältö ja haasteet muuttuvat soittajan mukana. Kurssikokonaisuudet räätälöidään aina yhdessä tilaajan tarpeisiin sopivaksi. 
 
Ota yhteyttä ja kerro millaista kurssia juuri sinun yhteisösi kaipaisi!

Yksilöopetus

YKSITYIS-TUNNIT

Haluatko jatkaa kesken jäänyttä soittoharrastusta? Tai aloittaa viulunsoiton alusta?

Suvi ottaa vastaan muutamia yksityisoppilaita oppilaitostöidensä ohessa lukukausien aikana. Suvin opetuksen peruspilareita ovat kansanmusiikki ja sen pedagogiset metodit, mutta jokainen opiskelijoista soittaa oman näköistään ohjelmistoa. 

 

Ota yhteyttä ja tule opiskelemaan Suvin kanssa! Tunnit tilataan ja laskutetaan Pakilan musiikkiopiston avoimen opetuksen kautta.

Yksilöopetus

VERKKO-KURSSIT

Haluatko opiskella itsenäisesti ja saada palautetta?

Suvi toimii Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin verkko-kurssien vastuuopettajana Kirsi Vinkin kanssa. Kaikki kurssit ovat tarjolla myös Avoimen Yliopiston kautta.

Kurssien kesto on 8 viikkoa ja niitä tarjotaan lukukausien aikana. Kursseilla opitaan tekstin, videon, audion ja nuottien avulla. Palautetuista tehtävistä annetaan henkilökohtaista palautetta suoraan kurssialustalla.

OTA YHTEYTTÄ

Suvi Oskala
etunimi.sukunimi@gmail.com

Copyright © Suvi Oskala 2024. Kaikki oikeudet pidätetään.
Kaikki kuvat Sami Perttilä ellei toisin mainita.

bottom of page